23. 01. 2019
Show La Boheme

Jo kauan olemme halunneet järjestää muotinäytöksen, missä olisi yhdistetty muoti ja taide.

Täällä kertaa menemme menneisyyteen Klimtin, Monet’n, Chagall’n, Picasson, Dalin ja muiden aikalaistensa aikaan, mistä nykyinen muoti on saanut alkunsa.

Boheemi on merkittävä osa kulttuurin, taiteen ja musiikin älymystöä. Kirjailijat ja teatteriluvut, joilla on tavallista epätavallinen näkö elämässä ja taidossa.

Designer of my life -projektin kolmannen kauden suorittaneet esittävät oman kokoelmansa, mihin kuuluu samanaikaisesti böömilaista, historiallista ja nykyaikaista taidetta.

Mestariteos ei ole vain taitelijoiden teos, se on myös kampaamon teos. Tätä me näemme tässä salissa. Hiusten tyyliniekka Kirill Chvyrev tekee taikamuutoksen naisille, jotka valitaan salista.

Logrus kutsuu kaikki jotka ovat osallistuneet 13 vuoden aikana toimintaansa.

Ohjelmassa myös ystävien esityksiä, tanssia ja musiikki, yllätyksiä sponsoreilta, syötävää ja juotavaa baarista. Valokuvanäyttely parhaassa Helsingin salissa, seurustelua ja showroomit pääohjelman jälkeen.

Liput 10 euroa, naulakko 3 euroa käteisellä.

Varaukset [email protected], tiedustelut 0505333326.

Tapahtuma alkaa 14.2.2019 klo 17.30.

Osoite Eteläinen Rautatienkatu 4, Pressa –Sali, Sokos Hotel Presidentti, Helsinki.

Järjestäjä Logrus ry ja Encanta Oy.

Email this to someoneTweet about this on TwitterShare on Google+Share on VKShare on Facebook
29 : 1