Huominen kahdelle -elokuva

Tämä elokuva on rakkaudesta, niin tavallisesta ja odottamattomasta, vanhasta kuin maailma ja joka päivä uudesta, yksinkertaisesta ja loputtomasti vaikeasta, tämänhetkisestä ja ikuisesta. Aihe ei lakkaa liikuttamasta ihmisten sydämiä, varsinkin, jos rakkaus vaatii kulttuuristen, kansallisten ja monien muiden erojen kohtaamista.

”Kun joskus tilitän kaiken kokemani, näkemäni, niin suurimpana päivänäni silloin loistaa, milloinkaan häipymättä mielestäni”

V.Majakovski

Suomenruotsalaisen nuoren miehen ja nuoren tataarinaisen tarina. Tämänkaltaisia tarinoita on paljon, mutta se tarina, jota me halusimme näyttää elokuvan välityksellä, tuli luoksemme itse. Tutustuimme Albinaan ja Mattiin, kun he olivat jo naimisissa. He olivat niin koskettavia välittömyydessään, että halusimme ymmärtää, mikä heitä yhdisti ja miten tapahtui. Hämmästyimme heidän epäitsekkyydelleen, joka ilmeni heidän pyrkimyksessään saada toistensa. Tuli halu ymmärtää se. Niin syntyi tämä elokuva…

Seuratkaa tarkkaan kertomusta, koska se on myös meistä, jotka asuvat kulttuurien rajoilla. Rakkauden kieli on kansainvälinen, joten jokainen ymmärtää kaiken ilman käännöstä.

Elokuvan ensi-ilta oli 11. joulukuuta klo 18.30 Arabian nuorisotalossa osoitteella Arabianpolku 1 A 2.

videostudion ESITYS Ahtelassa 2013

ELOKUVAN TÄYSVERSIO

280 : 1
Share this...